Lahjoituskäynti Lastenklinikalle

Esikoiseni on varsinainen maailmanparantaja jo varhaisessa 7 vuoden iässä. Esimerkkinä kerron, että hän its e koki että viime joulun paras joululahja - mikä sai hänelle liikutuksen kyyneleet silmiin - oli Unicefille tehty lahjoitus hänen nimissään. Halusin siis ehdottomasti, että hän pääsee mukaan kun menen käymään lahjoituskäynnillä Lastenklinikalla.
Ensin siivosin omat kaappimme lasten ihan pienistä vaatteista.
Sitten ajattelin -ja kun ei niitä nyt niin kauhian paljon enää ollutkaan - että joskohan joku muukin haluaisi itselleen hyvän mielen. Ihanista työkaveristani löytyi monta jotka olivat halukkaita pikkuisia auttamaan. Eräät jopa ostivat uusia vaatteita, jotta pääsivät myös lahjoittamaan. Eikö ollut ihanan liikuttavaa?

Sitten meillä olikin jo mukavat kasat vaatteita vietäväksi.

Sovin luovuttamisesti apulaisosastonhoitajan kanssa ja lähdin jännittyneen esikoisen ja riehakkaan kuopuksen kanssa matkaan. Kuopus (3v) ei taida ihan vielä ymmärtää mitä teimme, mutta ei hänen vielä tarvitsekaan.

Veimme lahjoittetut vaatteet vastasyntyneiden teho-osastolle. Hoitajat ottivat ne vastaan ilolla. Kurkkasimme vähän vauvoja lasin läpi, mutta emme toki halunneet yhtään liikaa aiheuttaa hämminkiä käynnillämme, joten lähdimme melko pian takaisin.
Minulle jäi hyvä mieli. Tein jotain arvokasta tavallisena torstaina.
Lelujakin Lastenklinikka ottaa vastaan. Ja pikkulakanoita.
Onko sinulla hyviä ideoita samantyyppiseen toimintaan?

myrskyn keskeltä
MIA

Aurinkoinen kevätaamu

Tälle päivälle on luvattu aivan ihanan lämmintä toukokuun alun päivää! Täällä Helsingissäkin voi +18C mennä rikki! Ihanaa! Olen kotona sairaslomalla ja lääkärin käskystä pitää ottaa tosi rauhallisesti. Siitä huolimatta aion aivan varmasti mennä iltapäivän kahville takapihan terassille ja ehkä jopa "heittäytyä hurjaksi" ;) ja käydä viemässä roskat ja hakemassa postit (meidän postilaatikot & roskikset ei todellakaan ole kaukana, mutta niin heikossa kunnossa olin viime viikolla, että kertaakaan en lähtenyt edes sitä matkaa kävelemään).

Kuulun niihin ihmisiin jotka syövät aamupalan. En oikeastaan selviä ilman aamupalaa. Riippumatta mihin aikaan herään niin viimeistään tunnin kuluttu on vatsani jo hyvin vaativa. Aina otan aikaa/ löytyy aikaa aamupalalle. Voi olla että syön sen vasta töissä jo töitä tehden, mutta ilman aamupalaa ei päivä käynnisty kunnolla. Tänä aamuna (sairasloman takia) oli oikein aikaa ottaa kamera esille ja dokumentoida oma aamupala. Tuo kuvan mukainen aamupala on aika tavanomainen oma aamupalani: luonnonjogurttia myslin ja marjojen kera, haudutettua teetä (tänään "Keisarin morsianta") ja pari leipäpalaa juustolla ja kurkulla. Mieheni ihmettelee välillä miten syön niin paljon, mutta kuten sanottu koen, että aamupala on (lähes) päivän tärkein ateria. Mieheni tykkää enemmän syödä illemmalla ja hän ei kauheasti aamupalasta välitä.
Tämä arkipäivän aamupalan kuvaaminen sopiikin todella hyvin tähän päivään. Tänäänhän on maailmanlaajuinen valokuvauspäivä. Haaste on annettu kaikille maapallon asukkaille ja toivomus on että suomalainen arkikin pääsisi hyvin edustettuna mukaan. Tarkoitus on siis ottaa kuva arjesta tänään tiistaina ja lähettää se netin kautta. Näistä (varmasti miljoonista!) kuvista valitaan parhaat nettinäyttelyyn ja päivän kuvista tehdään myös kirja. Käykää katsomassa tarkemmin oheisesta linkistä

http://fi.aday.org/finland

Minä yritän vain nauttia ja levätä vaikka likaiset ikkunat huutavat pesijää. Noh se en ole minä ainakaan tänään

MIA

Makeaa hunajaa

Helsingin keskustan perinteikäs ravintola on jo parin vuoden ajan ollut edelläkävijä kattojen (viher)hyödyntämisessä.
Heillä on ihan oma kaupunki(katto)puutarhansa siellä ihan Espan puiston yllä.

Heillä on myös omat mehiläisensä, jotka pölyttämisen lisäksi tuottavat tietysti hunajaa!
Minusta idea on aivan mahtava. He käyttävät hunajan omiin tarpeisiin keittiössään ja sitten sitä jossain erikoistilanteessa voi saada nähtävästi purkitettunakin mukaan vietäväksi.

Minä sain purkin. Voih mikä aarre!
Mitäköhän herkkua sitä loihtisi omassa keittiössä tästä?

Hyviä ideoita?

Vaikkei tämä pörriäinen olekaan se joka hunajaa tekee niin sopii allaoleva minusta hienosti tämän hunajatarinan lisäkuvitukseksi =)

Tämä pörriäinen odotti meitä kotiintullessa ja oli samassa kukassa niin kauan, että minä ehdin hakea sisältä kameran ja ottaa monta kuvaa siitä. Sinne se jäi, kun me menimme sisään. Ei sentään enää myöhemmin ollut siellä (kuopus halusi ehdottomasti käydä tarkistamassa;-)).

Mukavaa ja aurinkoista päivää

MIA

Kevättä ilmassa!

Ihana keväinen ulkoilupäivä vihdoinkin täällä Helsingissäkin =)

Bongasin ensimmäisen nokkosperhosen! Ja kimalaisen! Jälkimmäinen pyöri näissä pihamme kukissa.

Pyöräilykausi avattu tyttärien kera ja kyllä se vaan niin on, että esikoinen sekä äiti tarvitsevat uudet kypärät. Esikoisen kypärä on huonossa kunnossa ja oikeastaan rikki ja äidin kypärä on jo "kypärien hautausmaalla" ja olen lainannut isännän kypärää jo viime kesänä...heh...

Esikoiselle myös ostettiin uusi (käytetty) pyörä ja täytyyhän siihen saada uusi sopivan värinen kypäräkin ;-)

Nämä kukat muuten menivät jo iltapäivästä "nukkumaan" kun etupihalle ei niin suoraan paistanut aurinko. Kohta menen minäkin =)

Pääsiäistä

Suunnitelmat meni uusiksi ja mökille ei päästykään. Sairastelijoiden joukossa allekirjoittanut. Keli on (ollut)kuitenkin mitä ihanin ja pieniä ulkoiluja & retkiä on toteutettu kunnon mukaan.

Eilen Falkullassa

Ja tänään Kasvitieteellisessä puutarhassa (itse varmaan n. 20 vuoden tauon jälkeen...)

Eli mukavaa kuitenkin ja vieläkin tässä ehtii. Toivottavasti sinullakin on ollut mukava Pääsiäinen

keväisin terveisin
MIA

Elämän tilkkutäkki

Elämä on todellakin aikamoinen tilkkutäkki. Vähän sitä ja vähän toista ja kaikki pysyy kasassa jollain yhdistävällä tekijällä. Olen lähestymässä (työ)elämänpolun risteyskohtaa -ja toki se vaikuttaa muihinkin elämänaloihin - ja tähän kohtaan sopii aloittaa oma blogi. Blogin aloittamista olen kypsytellyt mielessäni pitkään. Tämä M.A.K.E.E. - blogi on ollut luotuna, mutta siis tähän asti tyhjänä, jo jonkin aikaa.

Ja vaikkei tästä ole tarkoitus käsityöblogi tullakaan, niin kuvituksena tässä ekassa blogipostauksessani on eräs keskeneräisistä projekteistani: torkkupeitto tilkuista. Kaikilla tilkuilla on tarina takanaan.

Lähes kaikkia vaatteita olen itse tai äitini on käyttänyt, keskellä oleva pala on hyvin erityinen. Se on äitini kutomasta villapaidan hihasta, jonka hän aloitti minulle. Villapaita ei tosin koskaan valmistunut ja löysin palan n.30 vuotta myöhemmin yhdestä käsityölaatikosta. Toivottavasti tämä torkkupeitto joskus valmistuu =)

Aurinkoista tiistaita

MIA

P.S. vielä on kovasti opeteltavaa tämän Bloggerin kanssa, jotta saan postaukset sellaisiksi kun haluaisin...